Laina Laskuri

Laina laskuri

Löydä edullisin laina laskurin avulla

Kaikki ovat joskus olleet väliaikaisesti tilanteessa, jossa on tarve lainata nopeasti pieni tai vähän isompikin summa rahaa. Palkkapäivään voi olla vielä viikkoja aikaa, eikä muuta rahaa ole heti tiedossa. Edessä voi olla vaikkapa kauan odotettu ulkomaanmatka tai vastaan on tullut erityinen huipputarjous kodinkoneesta, elektroniikasta tai huonekaluista, joka pitää hyödyntää ennen kuin se menee umpeen. Rahaa voi lainata nykyään monelta taholta lyhytaikaisista pikavipeistä kulutusluottoon tai isompiin summiin esimerkiksi autoa ostettaessa, mutta lainaehdot ja todellinen korkotaso vaihtelevat paljon ja myös ehdot lainalle voivat olla vaikeasti selostettuja. Alunperin pieni vippi voikin osoittautua varsin tyyriiksi eritoten, jos maksuissa myöhästyy.

Laina riippumatta sen suuruudesta riippumatta onkin hyvä ensin kilpailuttaa. Koska rahoitustuotteita on tarjolla runsaasti, parhaan lainatarjouksen löytäminen omin avuin on työlästä ja aikaavievää. Korkoprosentti, laina-aika, kuukausierien suuruus ja mahdolliset toimitus- ja hoitomaksut ovat kaikki otettava huomioon. Tähän tarpeeseen on tehty laina laskuri, joka auttaa vertailemaan vaihtoehtoja ja laskemaan todelliset kulut eri suuruisille summille. Näin selvität kätevästi kuinka suuret kokonaiskulut kulloinkin ovat ja varmistut siitä, onko valittu laina paras mahdollinen.

Lainata rahaa verkossa

Kulutusluotto

Kulutusluotto on laina, joka soveltuu harkittuun tarpeeseen ja on myös useassa vähittäistavarakaupassa vaihtoehtoisena maksutapana osamaksun ohella. Rahan käyttökohdetta ei kysytä, vaan summan voi käyttää kuten itse haluaa. Vaikka korko pankkilainaan verrattuna voi olla korkea, kulutusluotosta saa nopeasti päätöksen ja sen saa myös helpommin. Säännölliset tulot sekä virheettömät luottotiedot ovat yleensä ainoat edellytykset riippuen summan suuruudesta, jotta laina myönnetään. Luoton takaisinmaksun voi jakaa itselleen sopiviin kuukausieriin. Lisätyn koron lisäksi lainanmyöntäjä saattaa lisätä tilinhallintakuluja päälle. Lainaa voi hakea sekä pankeista, että rahanlainaamiseen erikoistuneista yrityksistä ja onnistuu nopeasti netissä.

Pikavipit

Pienlaina eli pikavippi soveltuu sanamukaisesti nopeaan rahantarpeeseen ja tätä voi usein hakea tekstiviestillä ja luottopäätöksen saa yleensä minuuteissa ja rahan joko heti tai maksimissaan parin pankkipäivän sisään. Pikavipin suuruus on yleensä kymmenistä euroista muutamiin satoihin euroihin, mutta suurempia rahamääriä saatetaan myöntää vain vakituisille asiakkaille, jotka ovat hoitaneet edelliset lainansa ajallaan takaisin. Vuosikorko pienlainoille on aiemmin voinut olla hurja (jopa useita satoja prosentteja), mutta lainsäädäntö on alkuvuosista tiukentunut ja lyhytaikaisille lainoille on nykyään asetettu korkokatto, joka on tällä hetkellä viitekorko + 50%. Pienten summien takaisinmaksu on kuitenkin yleensä tarkoitus tehdä viikkojen tai muutaman kuukauden sisään, joten suoraa vertailua kulutusluottoon tai pankkilainaan ei kannata tehdä. Pikavipin etuina kulutusluottoon tai pankkilainaan on sen nopeus ja vaivattomuus.

Uusimmat blogista

Yhdistä useat lainat yhdeksi lainaksi

Yhdistä useat lainat yhdeksi lainaksi

Oletko ajautunut velkakierteeseen? Useiden eri lainojen ja pikavippien ottaminen eri yhtiöiltä käy pidemmällä aikavälillä kalliiksi. Alunperin arjen helpottamiseksi otetut lainat voivatkin yllättäen aiheuttaa päinvastaisen lopputuloksen, jossa taloudellinen tilanne kärsii entisestään. Mutta ei hätää, tähänkin on ratkaisu!

Lue lisää